Kauko Röyhkä ja Riku Mattila ovat molemmat kotoisin Oulusta.



Vuonna 1979 18-vuotias Riku Mattila soitti kitaraa Ramblersissa, joka keikkaili ahkerasti klubeissa ja Pohjois-Pohjanmaan tanssilavoilla.



Bändi soitti englanninkielistä rokkia, etupäässä Rolling Stonesien, Dr. Feelgoodin ja Chuck Berryn biisejä ja oli tehnyt pitkäsoittolevyn Hi-Hat-levymerkille.



20-vuotias Kauko Röyhkä kirjoitti ensimmäisiä laulujaan ja teki muutamia paikallisia keikkoja nuorista punk-älyköistä koostuvan Narttu-yhtyeensä kanssa.



Hänen ensimmäinen romaaninsa "Tien laidalla Waterloo" odotti julkaisuaan Weiling & Göös -kustantamolla.



Kauko piti Ramblerseja liian perinteisenä rokkibändinä, ja Riku puolestaan piti Narttua amatöörimäisenä ja näsäviisaana. Siitä huolimatta kaverit alkoivat kiinnostua toistensa tekemisistä.



Keväällä 1980 Kauko ja Riku törmäsivät yhteen Ratsian konsertissa Turussa.



Kauko opiskeli Turun yliopistossa ja Riku oli vierailulla isänsä luona. Seuraavana päivänä Riku kävi Kaukon opiskelijakämpässä, ja he soittelivat Kaukon biisejä. Riku oli kyllästynyt Ramblerseihin ja halusi löytää jotain uutta. Kaukolla oli uusi bändi Turussa, mutta se oli yhtä amatöörimäinen kuin aikaisempi oululainen kokoonpano.

Kiirastorstaina 1980 Oulun Rattorilupilla (teekkareiden rock-henkinen pubi) oli keikalla sattumalta taas Ratsia, ja Kaukon, Rikun ja Ramblersien rumpalin Heikki Tikan muodostama trio soitti sen lämppärinä. Paikalla oli satakunta henkeä, jotka pitivät kuulemastaan: nyt Oulussakin oli sitten uuden aallon bändi, joka kuulosti vakuuttavalta.



Paikalla oli myös keikkamyyjä/manageri Antti Porkka, joka tarjoutui kustantamaan trion levytyksen. Pari viikkoa myöhemmin kaverit tekivät levyn Mika Sundqvistin 8-raitastudiossa Ylöjärvellä (sama paikka, jossa Eppu Normaali oli tehnyt ensimmäiset levynsä).



Riku, joka oli keväällä soittanut kitaraa amerikkalaisen blueslaulajan Champion Jack Dupreen ja oululaisen Henry Ojutkankaan yhteislevyllä, tuotti Steppaillen-albumin. Kauko olisi halunnut siitä bändilevyn, mutta Riku oli toista mieltä: parempi jos kannessa on yksi naama, joka jää paremmin mieleen kuin kolme.



Kauko oli kirjoittanut ensimmäisen romaaninsa Tien laidalla Waterloon, joka oli tulossa ulos syksyllä. Levy ilmestyi samoihin aikoihin, ja oululaisesta opiskelijapojasta tuli julkkis.



Tosin syksyllä -80 aika harvat pitivät Kauko Röyhkästä. Sekä kirja että levy haukuttiin useimmissa lehdissä: Kaukoa pidettiin kuplana, joka halusi vain ärsyttää ärsyttämisen vuoksi. Soundissa ilmestyi Steppaillen-levystä peräti kaksi arvostelua: ensin jyrkkä teilaus ja kuukautta myöhemmin toisen kirjoittajan tekemä kehu. Kaukoa inhottiin niin paljon, että kehuvaa arvostelua pidettiin jonkun Kaukon kaverin kirjoittamana.



Pikkutakissaan ja sänkitukassaan Röyhkä näytti enemmän mormonilta kuin vihaiselta punkkarilta. Hänen lavaesiintymisensä oli kummallista ketkuttelua ja välispiikit levottomia. Kaukon bändi soitti epäilyttävän hyvin, soittajat olivat varmaan studiomuusikoita. Joissakin piireissä Kauko Röyhkä-ilmiötä pidettiin kapitalistien juonena rahastaa punkrockilla ja Kaukoa levy-yhtiön keksimänä feikkiartistina.

Suomalainen levybisnes oli kuitenkin vielä nappikauppaa eikä olisi pystynyt moiseen salajuoneen. Ajat olivat kuitenkin totiset. Kauko antoi haastatteluja naistenlehtiin, Kauko antoi haastatteluja miestenlehtiin. Tämä ei tietenkään ollut sopivaa vakavasti otettavallle taiteilijalle.

http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=8&ag=99&t=784

Kauko Röyhkä & Narttu (alkuperäisen bändin nimi oli taas otettu käyttöön) vaihtoi kokoonpanoa ja levy-yhtiöitä.

Lopulta toiminta siirtyi Oulusta Helsinkiin. Bändin maine oli huono ja levyt eivät myyneet. Soittajiakin oli vaikea löytää. Kaukon ura muusikkona oli vaakalaudalla vuosina 81-82.

Rikua arvostettiin enemmän kuin Kaukoa, ja hän pääsi Tumppi Varosen Problemseihin. Lisäksi hän soitti monissa pääkaupungin tilapäiskokoonpanoissa, mm. Pete Malmin Fast Beethovens -yhtyeessä (Andy McCoy g, Silu Seppälä b, Keimo Hirvonen drs).



Riku halusi kuitenkin vielä kerran yrittää Kaukon kanssa.



Hän oli tutustunut Wigwamin alkuperäiseen basistiin Mats Huldéniin, jolla ei sillä hetkellä ollut bändiä. Heikki Tikka saatiin muuttamaan Oulusta Helsinkiin, ja uusi Kauko Röyhkä & Narttu oli valmis.

Tämä kokoonpano levytti Onnenpäivä-albumin, joka oli aivan uutta Kaukoa: koskettavia lauluja lapsuudesta ja rakkaudesta. Levy oli arvostelumenestys ja aloitti Kaukon ja Nartun nousun opiskelijaklubien suosikkibändiksi. Seuraava albumi sisälsi Kaukon isoimman hitin Lauralle.





Bändin sisällä oli kuitenkin ristiriitoja: Mats Huldén lähti ja Maa on voimaa-levyn jälkeen lähti lopulta Riku Mattilakin.



Riku oli tuottanut Kaukon ja Nartun levyt (paitsi Maa on voimaa-levyn tuotti Mats Huldén, joka oli taas palannut bändiin miksaajaksi ja lopulta taas basistiksi). Rikua arvostettiin tuottajana sekä kitaristina, ja hän sai pian töitä Remu Aaltosen bändissä. Tuotantopuolella hänen suurimpia menestyksiään olivat sittemmin 22-Pistepirkon Big Lupu, Värttinän Oi dai ja Ismo Alangon Kun Suomi putos puusta. Kauko jatkoi kiertämistä ja levyttämistä uuden Narttu-kokoonpanon kanssa ja julkaisi myös romaaneja. Hänen maineensa vakiintui, mutta pysyi myös kiistanalaisena.